Elipä kauan aikaa sitten perhe joka asui lähellä hautausmaata. Eräänä iltana lasten isä ja äiti oli kutsuttu päivälliselle ja lapset jäivät aivan ensimmäistä kertaa yksin kotiin. ”Älkää avatko kenellekään ovea ja vastatko puhelimeen” Isä sanoi. ”Ei avata ja vastata” Lapset sanoivat yhteen ääneen. Sitten kun vanhemmat lähtivät viettämään iltaa niin lapset alkoivat katsoa telvisiota. Yht äkkiä puhelin soi. (prrrrrr! prrrrr!) ”Se voisi olla mummi tai vaari” Tyttö sanoi ja vastasi puhelimeen. Puhelimesta kuului kumma ääni, ”Veri tippuu kilometrin päässä oveltasi..”. Puhelun loputtua tyttö sulki puhelimen. Molemmat sammuttivat telivision ja istuivat hiljaa sohvalla. Vähän ajan päästä puhelin soi taas. (prrrrrr! prrrrr!) Tällä kertaa sen on pakko olla mummi tai vaari. Molemmat vastasivat puhelimen luurin ja pitivät sitä heidän välissään niin, että molemmat kuulivat äänen. Sieltä kuului: ”Veri tippuu sadan metrin päästä oveltasi…” Molemmat pelästyivät niin pahasti, että laittoivat nopeasti luurin takaisin paikoilleen. Lapset hytisivät pelosta. ”Entä…. jos… se… on kohta ovella” Poika sanoi vapisevin äänin. Voi olla…. en tiedä. Kohta sen näkee.” Tyttö vastasi. Kohta ovelta kuului: KOP KOP KOP! Molemmat säikähtivät hieman, mutta ajattelivat, että sen täytyy olla mummi ja vaari ja menivät avaamaan ovea. Ovella seisoi mustaan kaapuun pukeutunut mies ja sanoi: ” Veri tippuu teidän kallostanne.” Ja kohta kaapupukuinen mies ottaa viikatteensa ja tappaa molemmat. Ensin hän tappaa tytön ja sitten pojan. Molemmat tapettuaan kummajainen lähti ja otti tytön sekä pojan mukaansa maailman pimeämpään hautausmaahan. Hautausmaalle päästyään mustakaapuinen mies kaivoi kaksi kuoppaa vierekkäin. Toiseen hän laittoi tytön ja toiseen pojan ilman arkkua. Lopuksi hän lapioi mullat lasten päälle.

Lasten vanhemmilla meni tosi myöhään päivällisellä. Klo. 23.30 molemmat tulivat kotiin. Kotiin päästyään he ihmettelivät miten talo oli hiljainen, mutta valot päällä. ”Kaiketi lapset olivat unohtaneet sammuttaa valot mennessään nukkumaan.” Lasten äiti sanoi. Kun he menivät katsomaan yläkertaan lasten huoneeseen he kauhistuivat nähdessään ettei siellä ollutkaan ketään. ”IIIK!!” Äiti kiljui ja isä riensi paikalle viivana. ”Mikä hätänä kultaseni?” hän kysyi. ”Katso, lapset eivät ole vuoteessaan eivätkä koko talossa.” Vanhemmat olivat todella huolesta sokeina. ” Lähdetään etsimään kaikkialta. Talon ympäriltä sekä hautausmaan käydään kans läpi. ”Selvä on rakkaani.” Molemmat lähtivät etsimään lapsia. Isä lähti kiertämään hautausmaan ja äiti katsoi talon ympäriltä, että sen lähistöltä. Lopuksi äiti lähti isän perään hautausmaalle. Lopulta hän löysi isän ja kysyi: ”Löysitkö sinä lapsia?” ”En löytänyt, mutta sen sijaan löysin kaksi aika vasta täytettyä hautaa.” ”Kaivetaan ne.” Äiti sanoi. Molemmat hakivat lapiot ja alkoivat kaivaa hautoja. Molemmat säikähtivät kun he olivat kaivaneet haudat ylös. ”Hui!” Äiti säikähti. ”Hehän ovat lapsemme. Kuka ne heidät on tappanut?” Hän kysyi. ”En tiedä, mutta jos saan sen tappajan kiinni niin hänelle käy kalpaten.” Isä tokaisi. Molemmat vanhemmat veivät molemmat lapset kotiin omiin sänkyihin ja peittivät heidät. Äiti itki ja isä oli surullinen. ”He olivat vasta nuoria. Miksi? Ois, miksi heidän piti kuolla näin?” ”En tiedä kultaseni, en yhtään tiedä.” Isä sanoi surullisella äänellä. 40. vuotta myöhemmin lasten vanhemmat kuolivat pahaan tautiin joka saattaa tänä päivänäkin edetä siellä ja tappaa ihmisiä. Lasten kuolemaa ei ole vieläkään selvitetty miksi he kuolivat niin äkillisesti.

800. vuotta sitten eli eräänlainen tutkija, joka tutki harvinaisia kasveja. Hänen nimensä oli O.A. Gröndah. Gröndah tutki todella harvinaisia kasveja. Esim. lihansyöjä kasveja ym. vaarallisia kasveja.  Eräänä päivänä hän huomasi, että häneltä puuttui yksi ainoa laji. Viikon päästä Gröndah lähti kohti lentokenttää vain reppu mukanaan. Repussa oli kaikki tarvittava. Kompassi, kartta, kiikarit, suurennuslasi, ym. Lentomatka kesti reilut 13,30h. Amerikkaan päästyään Gröndah otti kentältä taxin ja meni hotelliin muutamaksi yöksi. Seuraavana päivä Gröndah meni poliisiasemalle ja pyysi lupaa kasvien keräilyyn ja vientiin kotimaahan Eurooppaan. Poliisi antoi luvan ja kirjoitti jopa lupalapun jossa hän myöntää Gröndahin kerätä ja viedä kasveja maasta.  Seuraavaksi Gröndah menee etsimään opasta joka opastaisi häntä viidakossa. Kun opas löytyi niin lähdettiin saman tien matkaan. Ensin matkattiin n. 30 kilometriä tieosuutta joelle, josta he matkasivat veneellä ylävirtaan. 20 kilometrin jälkeen he nousivat vastarantaan ja pystyttivät leiripaikan 5 metrin säteelle joesta, sillä joessa asui vaarallisia krokotiilejä, jotka olivat jopa 20 metriä ja 4 metriä leveitä sekä painoivat lähes 50 kiloa. Iltasella he laittoivat nuotion ja paistoivat siinä jokikaloja, jotka itse asiassa olivat lahvenia ja haupireja. Syötyään Gröndah painui nukkumaan ja opas jäi yöksi vartioon. Heti aamunkoitteessa lähettiin liikkeelle jalan. Matkalla he näkivät mitä kummallisimpia eläimiä, jopa sellaisia jotka olivat jo aikaa sitten ”muka” kuolleet sukupuuttoon. ”En voi uskoa tätä todeksi” Gröndah sanoi kun näki dinosauruksen munia maassa puunjuurella. Gröndah otti munat reppuunsa ja laittoi lehtiä munien suojiksi, jotta ne pysyisivät ehjinä ja lämpiminä. Opas varoitti ettei munia saanut ottaa, mutta professori ei kuunnellut vaan jatkoi matkaansa. Muutaman tunnin kuluttua alkoi kuulua hirveää meteliä, kuin ukkonen olisi päällä. Mutta pilviä ei ollut. Professori ja opas kuuntelivat hetken ja päättivät jatkaa matkaa kun ääntä ei enään kuulunut. Kun he pääsivät mukavalle aukiolle alkoi repusta kuulua kummallista ääntä. Professori avasi repun ja katsoi mistä ääni tuli. Munat olivat kuoriutumassa, joten hän otti ne pois repusta, jotta niiden olisi tilaa. Kun munat olivat rikki niin niistä tuli aikamoinen ihmetys. ”Voihan ihme! Eläviä pikkudinosauruksia ja vieläpä Tyrannosaurus-Rexin poikasia” Ihmetteli professori. Pian kuului taas ärjyntää ja jyrinää. Puut kaatuilivat ja siinä samassa seisoi heidän edessään iso Tyrannosaurus. ”Se…Se…Sen täytyy olla emo.” Opas sanoi ääni vapisten. ”Jätetään poikaset ja lähdetään.” Sanoi professori. Vaikka hän tietenkin olisi halunnut ottaa poikaset mukaan ja viedä ne historialliseen museoon näytille ja tutkittavaksi. Professori ja opas kävelivät taas pitkän matkan. Oli kulunut 3 päivää professorin lähdöstä tälle retkelle. Yö laskeutuisi pian joten heidän oli löydettävä yösija. Opas lähti etsimään ja professori jäi tutkimaan kasveja. Hetken päästä hän löysi etsimänsä. harvinaisen lihansyöjäkasvin. Hän otti sen mukaan, mutta laittoi sen visusti rasiaan ja kannen visusti kiinni. ”Täällä on hyvä yösija professori”. Opas huuteli. ”Tullaan, tullaan.” Professori huuteli perään. Pian professori olikin jo nuotion äärellä. Molemmat nukahtivat melko pian kaiken kokemansa jälkeen. Aamu valkeni varhain ja professori oli aikaisin ylhäällä. Hän lähti pienelle kävelyretkelle, mutta ihan vain lähistölle.  Pian kuuli oppaan huutavan apua. ”Apua! Professori. Auta!” Opas huuteli hädissään. Professori lähti kiireen vilkkaan juoksuun auttamaan opasta. Perille päästyään hän hämmästyi näkemästään. ”Mitä ihmettä! Mitä nämä kummalliset pensaat oikein ovat?” Hän ihmetteli. Hän lähti varovasti pensaita kohti. Hän hiipi hiljaa kuin hiiri ja kun hän saapui niin lähelle kuin kykeni, niin yht äkkiä yksi pensaista huomasi hänet ja kääntyi professoria kohti. Professori säikähti ja hyppäsi taaksepäin. ”En ole eläissäni nähnyt mitään näin ihmeellistä. Pensaathan jopa liikkuvat.” Hän puheli. Sillä välin kun professori ihmetteli niin opas oli syöty sekä heidän eväänsä. Pian pensaat olivat professorin kimpussa, mutta hän ei antanut periksi. Hän otti esiin suurimman kasvikirjansa ja etsi, josko löytäisi tällaisen elävän pensaan. Aikansa tutkittuaan kirjaa hän löysi etsimänsä. ”Tämähän on… on… Tappajapensas ja erittäin vaarallinen uhattuna. Jos sitä uhkaa niin se voi käydä kimppuun arvaamatta. ”Hän luki kirjasta. ”Voi ei. Sittenhän minä olen pulassa ja pahassa sellaisessa.  Muutaman sekunnin kuluttua tappaja pensaat olivat syöneet myös professorin. Ja lähtivät matkoihinsa, kunnes joku kasvinsyöjä dinosauruksista söi pensaat. Pienet tyrannosaurukset saivat elää rauhassa ilman ihmisiä. Viidakko julistettiin suojelualueeksi vuonna 910, kun sieltä oli löytynyt sukupuuttoon kuolevia eläimiä, puita ja kasveja.