800. vuotta sitten eli eräänlainen tutkija, joka tutki harvinaisia kasveja. Hänen nimensä oli O.A. Gröndah. Gröndah tutki todella harvinaisia kasveja. Esim. lihansyöjä kasveja ym. vaarallisia kasveja.  Eräänä päivänä hän huomasi, että häneltä puuttui yksi ainoa laji. Viikon päästä Gröndah lähti kohti lentokenttää vain reppu mukanaan. Repussa oli kaikki tarvittava. Kompassi, kartta, kiikarit, suurennuslasi, ym. Lentomatka kesti reilut 13,30h. Amerikkaan päästyään Gröndah otti kentältä taxin ja meni hotelliin muutamaksi yöksi. Seuraavana päivä Gröndah meni poliisiasemalle ja pyysi lupaa kasvien keräilyyn ja vientiin kotimaahan Eurooppaan. Poliisi antoi luvan ja kirjoitti jopa lupalapun jossa hän myöntää Gröndahin kerätä ja viedä kasveja maasta.  Seuraavaksi Gröndah menee etsimään opasta joka opastaisi häntä viidakossa. Kun opas löytyi niin lähdettiin saman tien matkaan. Ensin matkattiin n. 30 kilometriä tieosuutta joelle, josta he matkasivat veneellä ylävirtaan. 20 kilometrin jälkeen he nousivat vastarantaan ja pystyttivät leiripaikan 5 metrin säteelle joesta, sillä joessa asui vaarallisia krokotiilejä, jotka olivat jopa 20 metriä ja 4 metriä leveitä sekä painoivat lähes 50 kiloa. Iltasella he laittoivat nuotion ja paistoivat siinä jokikaloja, jotka itse asiassa olivat lahvenia ja haupireja. Syötyään Gröndah painui nukkumaan ja opas jäi yöksi vartioon. Heti aamunkoitteessa lähettiin liikkeelle jalan. Matkalla he näkivät mitä kummallisimpia eläimiä, jopa sellaisia jotka olivat jo aikaa sitten ”muka” kuolleet sukupuuttoon. ”En voi uskoa tätä todeksi” Gröndah sanoi kun näki dinosauruksen munia maassa puunjuurella. Gröndah otti munat reppuunsa ja laittoi lehtiä munien suojiksi, jotta ne pysyisivät ehjinä ja lämpiminä. Opas varoitti ettei munia saanut ottaa, mutta professori ei kuunnellut vaan jatkoi matkaansa. Muutaman tunnin kuluttua alkoi kuulua hirveää meteliä, kuin ukkonen olisi päällä. Mutta pilviä ei ollut. Professori ja opas kuuntelivat hetken ja päättivät jatkaa matkaa kun ääntä ei enään kuulunut. Kun he pääsivät mukavalle aukiolle alkoi repusta kuulua kummallista ääntä. Professori avasi repun ja katsoi mistä ääni tuli. Munat olivat kuoriutumassa, joten hän otti ne pois repusta, jotta niiden olisi tilaa. Kun munat olivat rikki niin niistä tuli aikamoinen ihmetys. ”Voihan ihme! Eläviä pikkudinosauruksia ja vieläpä Tyrannosaurus-Rexin poikasia” Ihmetteli professori. Pian kuului taas ärjyntää ja jyrinää. Puut kaatuilivat ja siinä samassa seisoi heidän edessään iso Tyrannosaurus. ”Se…Se…Sen täytyy olla emo.” Opas sanoi ääni vapisten. ”Jätetään poikaset ja lähdetään.” Sanoi professori. Vaikka hän tietenkin olisi halunnut ottaa poikaset mukaan ja viedä ne historialliseen museoon näytille ja tutkittavaksi. Professori ja opas kävelivät taas pitkän matkan. Oli kulunut 3 päivää professorin lähdöstä tälle retkelle. Yö laskeutuisi pian joten heidän oli löydettävä yösija. Opas lähti etsimään ja professori jäi tutkimaan kasveja. Hetken päästä hän löysi etsimänsä. harvinaisen lihansyöjäkasvin. Hän otti sen mukaan, mutta laittoi sen visusti rasiaan ja kannen visusti kiinni. ”Täällä on hyvä yösija professori”. Opas huuteli. ”Tullaan, tullaan.” Professori huuteli perään. Pian professori olikin jo nuotion äärellä. Molemmat nukahtivat melko pian kaiken kokemansa jälkeen. Aamu valkeni varhain ja professori oli aikaisin ylhäällä. Hän lähti pienelle kävelyretkelle, mutta ihan vain lähistölle.  Pian kuuli oppaan huutavan apua. ”Apua! Professori. Auta!” Opas huuteli hädissään. Professori lähti kiireen vilkkaan juoksuun auttamaan opasta. Perille päästyään hän hämmästyi näkemästään. ”Mitä ihmettä! Mitä nämä kummalliset pensaat oikein ovat?” Hän ihmetteli. Hän lähti varovasti pensaita kohti. Hän hiipi hiljaa kuin hiiri ja kun hän saapui niin lähelle kuin kykeni, niin yht äkkiä yksi pensaista huomasi hänet ja kääntyi professoria kohti. Professori säikähti ja hyppäsi taaksepäin. ”En ole eläissäni nähnyt mitään näin ihmeellistä. Pensaathan jopa liikkuvat.” Hän puheli. Sillä välin kun professori ihmetteli niin opas oli syöty sekä heidän eväänsä. Pian pensaat olivat professorin kimpussa, mutta hän ei antanut periksi. Hän otti esiin suurimman kasvikirjansa ja etsi, josko löytäisi tällaisen elävän pensaan. Aikansa tutkittuaan kirjaa hän löysi etsimänsä. ”Tämähän on… on… Tappajapensas ja erittäin vaarallinen uhattuna. Jos sitä uhkaa niin se voi käydä kimppuun arvaamatta. ”Hän luki kirjasta. ”Voi ei. Sittenhän minä olen pulassa ja pahassa sellaisessa.  Muutaman sekunnin kuluttua tappaja pensaat olivat syöneet myös professorin. Ja lähtivät matkoihinsa, kunnes joku kasvinsyöjä dinosauruksista söi pensaat. Pienet tyrannosaurukset saivat elää rauhassa ilman ihmisiä. Viidakko julistettiin suojelualueeksi vuonna 910, kun sieltä oli löytynyt sukupuuttoon kuolevia eläimiä, puita ja kasveja.